Nainen pinkissä mekossa seisoo kapealla mukulakivikadulla Amerikan lipun vieressä

Miksi muutimme Yhdysvaltoihin?

Asun tällä hetkellä puolisoni kanssa Bostonin suurkaupunkialueella Yhdysvalloissa. Mieheni muutti tänne v. 2023 tammikuussa. Minä tulin kesäkuussa perässä, kun sain hoidettua loppuun lukuvuoden velvollisuudet luokanopettajana. Olen siis nyt asunut Yhdysvalloissa reilun vuoden.

Alun perin tarkoituksemme oli viipyä vain tämän vuoden toukokuuhun saakka ja palata sitten pienen reissailun jälkeen Suomeen. Pidensimme kuitenkin täällä oloamme puolella vuodella eli viivymme täällä joulukuuhun saakka.

Lue myös: Kuka on Iira?

Lampi puistossa, lammessa joutsenvene

Miehen työ toi Massachusettsiin

Mieheni työskentelee teknologia-alan yrityksessä, jolla on yhtiöt Espoossa ja täällä Bostonin lähellä. Hän työskenteli Suomen päässä, mutta sekä hän itse, että esihenkilöt olivat sitä mieltä, että hänelle tekisi hyvää käydä tutustumassa hommiin Yhdysvalloissa.

Pohdiskelimme asiaa jonkun verran. Olimme molemmat sitä mieltä, että sekä ammatillisesti että meidän seikkailunhaluisen elämämme kannalta välivuosi Amerikassa voisi olla hyvä idea.

Mieheni oli vieraillut Bostonin seudulla pariin otteeseen työmatkoilla, mutta minä en ollut käynyt täällä siinä vaiheessa, kun päätös muutosta tehtiin. Täytyy sanoa, ettei minulla ollut alueesta ihan kauhean tarkkaa mielikuvaakaan.

Päätös muutosta oli minun osaltani kuitenkin helppo. Olen jo pitkään ollut kiinnostunut hyörimään ympäri maailmaa. Olinkin jo jonkin aikaa ajatellut, että olen kyllä vähän pettynyt, jos en koskaan elämäni aikana tule asumaan ulkomailla. Työ luokanopettajana on myös sellainen, ettei välivuosi urakehitystä (sellaista ei ole) hidasta.

Yhdysvallat ei kuitenkaan ole ollut minulle koskaan mikään haave, kuten se monille tuntuu olevan. Ennemmin olisin kuvitellut itseni johonkin paratiisirannalle. Mutta Bostonin alue vaikutti ihan kivalta vaihtoehdolta. Vierailin täällä sitten ensimmäistä kertaa viime vuoden helmikuussa, kun tulin hiihtolomalla moikkaamaan miestäni.

Nainen istuu puistonpenkillä kirsikkapuiden keskellä

Mitäs minä sitten täällä teen?

Kysymys siitä, mitä minä tulisin Yhdysvaltojen vuoden aikana tekemään, piti tietysti ratkaista. Todennäköisesti olisin voinut saada jonkinlaisia töitä kouluista. Täälläkin on pulaa ainakin sijaisopettajista. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun oli kuitenkin tarkoitus olla täällä vain vajaa vuosi, joten tutustuminen koulujärjestelmään ym. tuntui aika työläältä.

Päädyimme siis siihen, että minä tulisin mukaan kotirouvaksi. Titteli, jota en olisi osannut itselleni aiemmin kuvitella. Mieheni oli huolissaan siitä, saisinko aikani kulumaan. Itse en jakanut huolta, sillä minulla on paljon kaikkia harrastuksia, joihin työarjessa ei ole ollut tarpeeksi aikaa tai energiaa.

Tarkoitukseni oli harrastaa liikuntaa, ommella, harjoitella pianonsoittoa, kirjoittaa ym. No, kaikkea olen tehnyt jonkin verran. Mutta kaikkea muutakin olen keksinyt. Ja sitten tämä blogihomma ja Instagram imaisivat minut mukaansa, joten niihin on mennyt aika paljon aikaa. Tylsää hetkeä minulla ei vielä reilun vuoden aikana ole tullut.

Totta kai huolehdin kotirouvan velvollisuuksista, kuten ostoksista, ruoanlaitosta ja siivoamisesta. Olen onneksi saanut täältä myös kavereita, sekä täkäläisiä että muita suomalaisia, joten minulla on ollut myös sosiaalista elämää.

Lue myös: Kahden maan välissä; tältäkö ulkosuomalaisuus tuntuu?

Jokinäkymä, jossa syksyisiä puita

Asuinkunnaksi valikoitui Malden

Koska alue oli meille vieras, oli asuinpaikan päättäminen melkoisen tutkimuksen tulos. Mieheni työpaikka sijaitsee Bostonin keskustasta reilut parikymmentä kilometriä pohjoiseen. Liikenne on täällä ruuhkaista, joten tavoitteena oli, ettei mieheni työmatka venyisi hirvittävän pitkäksi.

Minä taas en halua autoa täällä ajaa, joten asuinpaikka piti valita niin, että julkiset kuljettavat minut kätevästi Bostonin keskustaan. Malden oli hyvä kompromissi. Mieheni työmatka kestää puolesta tunnista viiteenkymmeneen minuuttiin ruuhkasta riippuen. Juna-asema taas on aivan talomme vieressä ja siitä ”metro” kulkee keskustaan parissakymmenessä minuutissa.

Lisäksi asuintalomme vastasi erinomaisesti toiveitamme. Se on melko uusi, ja yhteiset tilat ovat loistavat! Vuokra on melko korkea, mutta niin se olisi ollut joka tapauksessa. Hinta-laatusuhde on nykyisessä kodissamme oikein hyvä alueen tasoon suhteutettuna.

Asumme Maldenin liikekeskustassa, joten ravintoloita on lähistöllä hyvin ja ruokakauppa parin korttelin päässä. Lisäksi luontoon on melko lyhyt matka ja kivoja kävelyreittejä kulkee eri suuntiin.

Jos kotitalomme Maldenissa kiinnostaa, olen tehnyt Instagramiin esittelyvideon.

Bostonin seutu on yllättänyt positiivisesti

Olen viihtynyt kotikaupungissamme Maldenissa ja muualla Bostonin alueella loistavasti! Olen ollut tosi positiivisesti yllättynyt. Moni on kysynyt, mikä on ollut oudointa tai onko ollut kulttuurishokkeja. Täytyy sanoa, että niitä ei juuri ole ollut.

Ei pitäisi tietysti olla niin yllättynyt, että tämä itärannikon kaupunki on varmaan eurooppalaisinta Amerikkaa. Ihmiset ovat liberaaleja ja vähän suomalaiseen tapaan maan keskiarvoa sulkeutuneempia. Poliittiset päätökset eivät nosta kylmiä väristyksiä. Julkinen liikenne toimii ihan hyvin, ja kävellen pääsee lyhyet matkat ongelmitta. Kaupungeissa on siistiä.

Ilmasto on myös ihan miellyttävä. Kesät ovat olleet tosi lämpimiä ja pidempiä kuin Suomessa. Syksy oli erityisen ihana: Vaikka marraskuussa lämpötila laski ajoittain lähelle nollaa, olivat päivät ihan uskomattoman aurinkoisia. Lunta näimme vain muutamana päivänä koko talven aikana.

Toki on ollut myös hermoja kiristäviä tilanteita, joskin enemmän niitä on joutunut kohtaamaan mieheni. Esimerkiksi kaikki autoon ja ajamiseen liittyvät asiat ovat olleet todella hankalasti hoidettavia. Vaikka Yhdysvallat ja etenkin Massachusetts ovat monin tavoin edistyksellisiä paikkoja, ovat jotkut asiat hyvinkin vanhanaikaisia.

Tulen kirjoittelemaan Bostonin ihanuudesta myöhemmin lisää, ja lupaan myös kattavasti vinkkejä tänne matkaa suunnitteleville.

Lue myös: Joko tunnet Bostonin? 10 syytä suunnata sinne kaupunkilomalle

Näkymä korkealta mäeltä, taustalla kaupungin siluetti

Mitä seuraavaksi?

Vaikka olen viihtynyt Amerikassa hyvin, en voisi kuvitella jääväni tänne loppuelämäkseni asumaan. Vuokrasopimuksemme päättyy joulukuun puolivälissä. Tuolloin olisi tarkoitus laittaa tavarat seilaamaan kohti Suomea.

Itse nappaamme mukaamme rinkat ja  suuntaamme etelää kohti. Vielä emme ole tarkkaan päättäneet, missä haluamme matkustaa, mutta todennäköisesti meillä on noin kuusi viikkoa aikaa reissata jossakin päin Latinalaista Amerikkaa.

Tammi-helmikuun vaihteessa palaamme sitten Suomeen. Mies jatkaa töitä Suomen päässä. Minulla on tiedossa vähän uudet kuviot, koska jouduin irtisanomaan itseni virastani, kun jatkomme täällä varmistui. Todennäköisesti teen kevään sijaisuuksia eri kouluissa. Töitä opettajille onneksi löytyy.

Aika näyttää, kauanko Suomessa viihdymme. Olemme pyöritelleet erilaisia vaihtoehtoja uusista ulkomaan seikkailuista tulevaisuudessakin. Olisiko se uusi ulkomaankomennus parin Suomi-vuoden jälkeen tai vaikka välivuosi pakuillen ympäri Eurooppaa? Tai ehkä keksimme jotakin ihan muuta.

Lue myös: Miksi mekin päätimme rakentaa reissupakun?

2 Responses

  1. Itsekin voisin mielelläni asua Yhdysvalloissa. Oma mielipaikkani olisi kenties toisella puolella maata. Yhdysvaltojen luonto on vain niin älyttömän monipuolinen, että eihän sellaista ole oikeastaan missään muualla. Olen kuitenkin valinnut ammattini niin, että se ei valitettavasti tule olemaan mahdollista.

  2. Maan länsipuolella olisi minustakin kiva reissata ja tutustua kansallispuistoihin ym. Sinne on vain täältä meiltäkin niin hirveän pitkä matka, ettei ole ehditty siellä reissailla. Ja Yhdysvalloissa reissaaminen on sen verran kallista, ettei se pitkiä pätkiä aina houkuta. Minäkin olen valinnut ammattini huonosti matkustelun kannalta. :/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *