Vuodenvaihteen lomamme Panamassa ja Costa Ricassa alkoi Panaman puolelta, Playa Caracolilta. Kohde valikoitui ensisijaisesti sen sijainnin vuoksi. Lensimme aamulennolla Panama Cityyn, mutta emme halunneet jäädä kaupunkiin pyörimään. Halusimme suoraan rannalle.
Palautuminen Yhdysvalloista poismuutosta vaati muutaman päivän ilman sen kummempaa seikkailua. Ensimmäisille lomapäiville toiveena oli saada nauttia auringosta, merestä ja rennosta elämästä mukavissa puitteissa. Tämä kaikki toteutui hyvin Playa Caracolin resortissamme.
Valitettavasti rantaelämä ei ollut aivan täydellistä, vaan sitä varjosti rakennusmelu. Varaamamme hotelli oli vielä monilta osin kesken, joten aamuheräämistä aikaisti välillä metallin pauke, ja rantaloikoilua häiritsivät milloin mitkäkin remonttiäänet.
Lue myös: Erään aikakauden päätös
Caracol on espanjaa ja tarkoittaa mm. etanaa, simpukkaa tai kotiloa, joista viimeksi mainittu oli rantahotellimme tunnus.
Playa Caracol sijaitsee Punta Chamen alueella, vajaan kahden tunnin ajomatkan päässä Tocumenin kansainväliseltä lentokentältä. Me olimme varanneet Booking.comin kautta taksikuljetuksen, mitä emme ole koskaan aiemmin tehneet. Tällä kertaa tiesimme olevamme aika väsyneitä muuttohärdellien ym. jäljiltä. Päätös oli hyvä!
Kuljettaja oli odottamassa meitä lentokentällä nimikyltin kanssa, ja vei meidät hotellin ovelle. Joka tapauksessa olisimme joutuneet ottamaan taksin viimeiselle pätkälle, vaikka olisimme tulleet suurimman osan matkasta bussilla. Matkalla oli jonkin verran ruuhkaa onnettomuudesta johtuen, ja matka vei normaalia kauemmin.
Olimme varanneet myös yöpymisemme Booking.comin kautta. Päädyimme Surfside Hotelliin, joka on näemmä sittemmin muuttunut Radisson Riviera Panamáksi. Halusimme jonkun vähän normaalitasoamme mukavamman, aivan rannalla sijaitsevan hotellin. Hintataso Panamassa on tällaisille jo aika korkea.
Tämän aivan uuden hotellin hinnat olivat kuitenkin vain noin 100€/yö. Mukavuuksiin nähden hinta vaikutti edulliselta. Totesimme, että hotelli on vasta auennut, joten palveluissa ym. saattaa olla vielä vähän kehitettävää. Kartan satelliittikuvista myös päättelimme, että alue on vielä aikamoista rakennustyömaata, joten meteliä saattaa jonkin verran olla.
Päätimme kuitenkin ottaa riskin, sillä hotelli vaikutti muuten todella hyvältä aloituspaikalta lomalle.
Lue myös: Tätä hotellia en koskaan unohda
Merinäköalat hyvinvarustellusta huoneesta
Playa Caracol on kuvankaunis valkeahiekkainen ranta, jolta Tyynimeri avautuu avoimena ulappana. Radisson Riviera Panamá sijaitsee aivan rannalla. Me saimme huoneen ylimmästä kerroksesta, ja näköalat omalta parvekkeelta olivat huikeat! Huoneen ikkuna ulottui koko seinän leveydeltä lattiaan asti, joten heti aamulla sängystä pystyi tuijottelemaan merelle ja ihastelemaan surffareita.
Nautimme siitä, että meillä oli oma parveke. Sieltä ihailimme auringonlaskua mm. Yhdysvalloista tuotuja lonkeroita siemaillen. Päivisin lämpötila parvekkeella nousi liian kuumaksi, joten tällöin oli parempi siirtyä alas aurinkotuoleihin lähelle merta tai uima-altaita.
Huoneemme ei ollut valtavan suuri, mutta sieltä löytyivät tarvittavat mukavuudet. Pienessä keittiösyvennyksessä oli lavuaari, mikro ja jääkaappi sekä astioita. Vessasta löytyi hyvin toimiva suihku. Sänky oli mukava! Kaikki on hotellissa vielä uutta ja modernia, onhan se tosiaan vasta valmistumassa.
Vaikka näköalat ylimmästä kerroksesta olivat upeat, ihmettelimme vähän, oliko meidät aivan pakko sijoittaa ylimpään kerrokseen. Heräsimme nimittäin maanantaiaamuna puoli kahdeksan aikaan hirveään kolinaan. Aivan yläpuolellamme hakattiin jotain valtavaa metallista. Sinne ilmeisesti rakennettiin lisäkerroksia tms. Emme kuitenkaan jaksaneet enää pyytää huoneenvaihtoa, sillä jäljellä oli vain pari yötä.
Lue myös: Majoitusvinkki New Yorkiin
Mieheni totesi hotellin allas- ja aurinkotuolialueet nähtyään, että nyt on kyllä instattavaa. Oikeassahan hän oli. Räpsinkin hotellin uima-altailta sekä rannan aurinkotuoleista paljon kuvia, mutta ennen kaikkea nautimme puitteista.
Hotelli oli vielä käyntimme aikaan ihanan tyhjä. Muita majoittujia oli lisäksemme vain muutamia porukoita, joten saimme usein nauttia altaista ja rannasta omassa rauhassamme. Tai no, rauhassa ja rauhassa, kun taustalta kuului aika paljon remonttimeteliä.
Onnistuin kuitenkin pääosin blokkaamaan häiriötekijät joko kirjaimellisesti kuulokkeilla tai keskittymällä lämpöön ja aaltoihin. Oli ihanaa, kun hotellilla oli omat aurinkotuolit ja varjot, niin ei tarvinnut jännittää palamista loman ensipäivinä. Merivesi oli sopivan lämmintä, ja kelpasi myös aina viluiselle puolisolleni.
Myös altaat olivat mukava lisä, ja etenkin itse nautin altaan reunalla aurinkotuolissa lekottelusta. Välillä kävin viilentymässä vedessä. Muutama päivä kului oikein mukavasti ihan vain köllötellen.
Caracolilla tuntui olevan jonkin sortin surffiyhteisö, mutta emme kovin montaa sanaa vaihtaneet muiden kanssa.
The Surf Shack -ravintolalla näkyi kuitenkin paljon nuoria surffareita. Eli vaikka alue näyttää kehittyvän resortien myötä tietynlaiseen suuntaan, löytyy sieltä myös kivaa surffihippimeininkiä.
Jos surffaus ei innosta ja rantaelämä alkaa kyllästyttää, on alueella mahdollisuuksia muihinkin aktiviteetteihin. Hotellin kautta olisi saanut järjestettyä mm. vaellusreissuja läheisille kukkuloille tai vesiputouksille, saariretkiä, kalastuspäiviä ja valasretkiä.
Voin kuitenkin suositella hotellia ja rantaa, jos kaipaa helppoa rantaelämää laadukkaissa puitteissa lähellä Panamá Citya. Ranta on tosiaan upea eikä ainakaan vielä liian täyteen rakennettu.
Mielestäni hinta-laatu -suhde ainakin tämänhetkisillä hinnoilla on Panaman mittapuulla kohdillaan. Todennäköisesti hinnat kuitenkin jo seuraavaksi kaudeksi vähän nousevat, jos rakennushommia saadaan edistettyä pidemmälle.
2 Responses
Tuonkaltaisissa paikoissa harvemmin tulee oltua, mutta kieltämättä olisi varsin miellyttävä loman aloitus. Joten mikä ettei. Ehkä tällaista loman aloitusta voisi itsekin joskus yrittää, vaikka yleensä oma tyyli onkin varsin vauhdikas.
Ei kuulu meilläkään ihan normaaliin lomailuun, mutta lomatunnelmaan pääsyyn passaa hyvin. 🙂 Etenkin silloin, kun lomailuaikaa on riittävästi.