Tatran kansallispuisto sijaitsee Puolan eteläosassa, aivan Slovakian rajalla. Tatra-vuoristo, joka on antanut nimensä kansallispuistolle, jatkuukin Slovakian puolella.
Tatran kansallispuisto on yksi Puolan suosituimmista matkakohteista, ja aivan syystä. Tämä luonnonsuojelualue tarjoaa henkeäsalpaavia maisemia sekä loputtomasti mahdollisuuksia ulkoiluun ja seikkailuun.
Vietimme puolisoni kanssa pari kesää sitten kaksi yötä Zakopanessa, joka sijaitsee aivan Tatran kansallispuiston kyljessä. Zakopane onkin alueen suosituin tukikohta kansallispuistoon tutustumiseen.
Minulle penkkiurheilijana Zakopane oli entuudestaan tuttu lähinnä talvilajien kisapaikkana. Se muistuttaakin kovasti Suomen ja Alppien hiihtokeskuksia. Majoitusvaihtoehtoja, ravintoloita ja muita palveluja on hyvin saatavilla.
Me yövyimme omassa retkipakussamme, jonka parkkeerasimme maksulliselle parkkipaikalle. Olimme ensimmäisenä iltana aika myöhään perillä. Ravintolan etsiminen tuolloin myöhemmin illalla osoittautui hieman haastavaksi, koska paikat eivät olleet enää auki.
Zakopanesta kävelimme aamupäivällä reitin aloituspaikalle Kuźnicen kylään. Siellä jouduimme vähäsen jopa jonottamaan, sillä kansallispuistoon on pieni pääsymaksu, joka maksetaan reitin alussa.
Mietimme jo tässä vaiheessa, valitsimmeko nyt ihan hölmön reitin. Me nimittäin emme todellakaan nauti jonossa vaeltamisesta. Mutta päätimme asennoitua niin, että nyt ei olla erämaavaelluksella Lapissa.
Reitti, jonka kuljimme on Kuźnice – Hala Gąsienicowa ja siitä jatkoimme vielä Czarny Staw Gąsienicowy -järvelle. Järviosuutta lukuun ottamatta reitti on rengasmainen.
Me valitsimme alussa lähteä haastavampaan suuntaan ylös, ja tämä hieman tasoitti ihmispaljoutta. Vaikkei reitillä missään vaiheessa ihan yksin tarvinnut olla, ei ihmispaljous kovin suuresti ahdistanutkaan. Paikoitellen oli vähän enemmän ruuhkaa.
Peruskuntoiselle ihmiselle reitti on oikein sopiva, mutta käy urheilusta. Matkaa kertyy reilut 10 kilometriä ja nousua reilut 600 metriä.
Me olimme varautuneet vaellukselle tietysti omin eväin, joten vähän hämmennyimme, kun putkahdimme kesken reitin ravintolan pihaan. Oluttuopit ja pehmistötteröt eivät jotenkin sovi omaan kuvaani vaellusreissusta, mutta maassa maan tavalla. Päätimme säästää retkileivät myöhemmäksi ja söimme raskalaiset.
Ravintola sijaitsee aika lähellä reittimme kauimmaista pistettä, vuorten välissä sijaitsevaa järveä. Ruokatauon jälkeen jatkoimme lyhyen matkan järvelle.
Tässä vaiheessa jakauduimme puolisoni kanssa kahdelle reitille: Mieheni jatkoi kivistä pikkupolkua vielä ylemmäs, minä lähdin kiertämään järveä, koska voimani eivät olisi enää tuohon kiipeilyyn riittäneet. Olimme molemmat tyytyväisiä valintaamme.
Oletpa sitten patikoinnin, kiipeilyn, pyöräilyn, hiihtämisen tai vain rauhallisten kävelyretkien ystävä, Tatran kansallispuisto tarjoaa jokaiselle jotakin. Vuoristossa pääsee ihan kunnolla kalliokiipeilemäänkin. Kannattaa kuitenkin huomioida tarkasti oma kiipeilykokemus ja -varustus. Ilmeisesti Tatra-vuoristossa kuolee aika ajoin ihmisiä heidän pudottuaan kiipeilyreissuilla.
Mieheni lähti palaamaan alaspäin kohdassa, jossa olisi jo selvästi tarvittu enemmän kiipeilykokemusta ja paremmat varusteet. Hän kuitenkin kertoi, että ihmisiä kulki tässäkin kohdassa varvassandaaleiden ja käsilaukkujen kanssa. Mitään turvamerkintöjä ei juurikaan ole, joten on syytä käyttää omaa harkintaa.
Kokeneille kiipeilijöille Tatra kuitenkin tarjoaa varmasti haastetta. Korkeimpia huippuja on Rysy-vuorella, joka sijaitsee osittain Slovakian puolella. Myös Giewont-vuoren huipulle kiipeäminen kuuluu suosittuihin retkiin.
Reittimme kohokohta oli ehdottomasti Czarny Staw Gąsienicowy -järvi. Tämä upea, huippujen välissä sijaitseva järvi kimmelsi kirkasvetisenä ja turkoosina. Väkeä oli järvelle päättyvän polun päässä paljon, mutta järveä osittain kiertävällä polulla sain kulkea lähes yksikseni. Järven ympäristöstä löytyi siis rauhallisia taukopaikkoja.
Kuuluisin järvi alueella on Morskie Oko, joka on ilmeisesti hyvin kaunis. Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa tai energiaa lähteä sinne asti. Olin aivan tyytyväinen tähänkin vuoristojärveen.
Tatran kansallispuisto on paikka, jossa luonnon kauneus, seikkailumahdollisuudet ja rauha yhdistyvät kivalla tavalla. Merkittyjä polkuja riittää 275 kilometrin verran, joten tutkittavaa olisi riittänyt meillekin useammaksi päiväksi, mutta valitettavasti lomapäivät alkoivat tuossa vaiheessa loppua kesken.
Mielelläni palaisin kuitenkin takaisin, ja haaveissa on vierailla Tatralla myös Slovakian puolelta. Olitpa sitten etsimässä aktiivista lomaa vuoristomaisemissa tai rauhallista hetkeä luonnon helmassa, tämä Puolan helmi tarjoaa unohtumattoman kokemuksen.
Jos haluat käydä fiilistelemässä retkeämme videomuodossa, kurkkaa Instagram-tililleni.
Lähteet:
AllTrails
Polskie Parki Narodowe
2 Responses
Tatra on kiinnostanut meitä kovasti. Meillä on pariin kertaan jo ollut tarkoitus siellä käydä – tuuri ei oikein ole ollut meidän puolella. Ensimmäisen reissun pilasi korona, ja sitten seuraavaksi sää ole sen verran huono, että oli turha lähteä patikoimaan. Upeita maisemiahan paikka tarjoaa, ja aiotaan yrittää kolmannenkin kerran.
Tykkäsin kyllä itse kovasti! Toivottavasti pääsette sinne jossakin vaiheessa! Itse haaveilen vähän Slovakian puolelta vaelluksen tekemisestä.