”Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.”
– Muumipappa

Uusimmat tekstit

Corcovadon kansallispuisto oli jäänyt matkaoppaita ja blogeja lukiessani minulle vahvasti mieleen viimeisintä reissua suunnitellessamme. Vaikka reittimme ennen lähtöä ei ollut täysin tiedossa, oli Corcovadon kansallispuisto yksi niistä etapeista, jonne ehdottomasti halusin. Muun reitin suunnittelimme sen ympärille. Vierailusta tuli yksi reissumme kohokohdista.
Seitsemän viikon reissu mieheni kanssa Panamassa ja Costa Ricassa tuli päätökseen kolmisen viikkoa sitten. Reissu oli mahtava, ja siitä riittää paljon kerrottavaa. Aloitan reissuun liittyvien blogitekstien kirjoittamisen reitistämme. Tulen kertomaan eri paikoista omissa jutuissaan, ja lisäilen tänne linkkejä sitä mukaa, kun tekstejä syntyy. Minulla oli kunnianhimoinen tavoite pitää blogini viikottaista päivitystahtia yllä koko reissun ajan.
Joulun viettäminen ulkomailla saattaa olla osalle aivan arkipäivää ja osalle todella erityinen, jopa mahdottomalta tuntuva vaihtoehto. Itse olen viettänyt joulua vahvasti perheen parissa ennen kuin tein ensimmäisen irtiottoni viisi vuotta sitten. Tuolloin lähdimme puolisoni kanssa häämatkalle joulun ja uudenvuoden aikaan, koska se oli helpoin aika saada tarpeeksi lomaa vähän pidemmälle reissulle.
End of an era. Torstaina muuttajat kävivät pakkaamassa tavaramme, jotka lähtevät seilaamaan laivakontissa kohti Suomea. Eilinen oli täynnä touhua, kun viimeiset noutajat kävivät hakemassa tavaraa, ja teimme viimeiset siivoukset asunnossamme. Viime yön vietimme nukkuen tai nukkumista yrittäen makuuhuoneemme kokolattiamatolla, sillä olimme myyneet pajat ja pakanneet ilmapatjan ja makuualustat kohti Suomea.
Kun minulle tarjoutui mahdollisuus muuttaa Bostonin seudulle Yhdysvaltoihin, tiesin kaupungista ja alueesta hyvin vähän. En ollut koskaan vieraillut Massachusettsissa, ja Boston oli tuttu ehkä joistakin tv-sarjoista ja elokuvista. Nyt olen asunut Bostonin suurkaupunkialueella puolitoista vuotta, joten ainakin suomalaisella mittapuulla olen jo jonkin sortin ekspertti. Vierailin Bostonissa ensimmäisen kerran muutamaa kuukautta ennen tänne muuttoa.
Missä näen itseni kahden viikon päästä? Istumassa panamalaisella hiekkarannalla ihaillen Tyynenmeren tyrskyjä ja siemaillen jotain hyvää juomaa. Jo siinä vaiheessa, kun päätimme mieheni kanssa muuttaa Massachusettsiin Yhdysvaltoihin, ajattelimme päättää välivuotemme reissailuun Latinalaisessa Amerikassa. Täällä päin kun olemme, niin käytetään nyt tilaisuus hyväksi. Alkuperäinen suunnitelmamme oli viihtyä Bostonin seudulla toukokokuuhun asti ja reissailla kesä.
Iira Lantela
Tervetuloa blogiini!

Iira Explores on matkablogi, mutta myös tutkimusmatka mielekkäämpään elämään matkojen välillä.

Näppäimistön ääreltä löytyy 36-vuotias elämysriippuvainen ja ainainen matkakuumeilija, joka rakastaa aurinkoa ja merta. Väliaikaista helpotusta matkakuumeeseen on tuonut puolentoista vuoden kotirouvakomennus Bostonin seudulle Yhdysvaltoihin.

Matkoja on kertynyt vuosien varrella Euroopan, Aasian ja Amerikan mantereilta. Blogissa jaan parhaita kokemuksia ja vinkkejä menneiltä reissuilta ja otan lukijat mukaan tuleville matkoille. Jaan myös vinkkejä vähän värikkäämpään arkeen reissujen välissä.

Seuraa menoa Instagramissa